Edunvalvonta elää ajassa
Hannu Pöllä, 75, ja Veikko Ulmala, 23, viettivät helmikuisen illan keskustellen edunvalvonnasta. Molempia yhdistää palo yhteisten asioiden hoitoon.
Teksti: Nina Juurakko, Kuvat: Katja Almgren ja Jarkko Laine
Hannu Pöllä aloitti poliisissa nuorempana konstaapelina ja toimi neljällä vuosikymmenellä SPJL:n järjestösihteerinä ja järjestöpäällikkönä. Veikko Ulmala puolestaan vasta opiskelee Polamkissa, on toiminut opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana ja miettii, minkälaisten haasteiden parissa hän tulee poliisissa työskentelemään seuraavina vuosikymmeninä. Resurssit ja palkkaus ovat puhuttaneet aina.
Pöllä valmistui Poliisiopistolta vuonna 1971 ja meni Espoon poliisilaitokselle töihin. Ammattiin häntä veti arvostus poliisityötä kohtaan. Hyvin pian hän meni mukaan Espoon poliisiyhdistyksen toimintaan ja hoiteli esimerkiksi yhdistyksen Ähky-lehden julkaisutoimintaa.
Neljän vuoden jälkeen, syksyllä 1975, hän siirtyi silloisen Suomen poliisien liiton (SPL) järjestösihteeriksi, kun liittoon tarvittiin lisäkäsiä: ilmassa oli painetta poliisilakkoon. Lakkoa varten tarvittiin tekijöitä muun muassa monenlaisten pöytäkirjojen pitäjiksi.
– Kun edellinen järjestösihteeri lähti pois, minut palkattiin liittoon. Poliisilakko alkoi maaliskuussa 1976 ja se kesti kolme viikkoa. Se oli melkoista aikaa aloitella tehtävää, Pöllä muistelee. Ulmala kuuntelee keskittyneenä Pöllän puhetta.
Kaukana ovat ajat, kun poliisi on ollut lakossa.
Nosto: Hyvin tehdystä peruspoliisin työstä pitää saada palkka, jolla voi elää kohtuullista elämää.
Ulmala aloitti poliisiopinnot lokakuussa 2021. Hän pääsi Polamkiin ensimmäisellä yrittämällä.
– Halusin poliisiksi, koska haluan auttaa ihmisiä ja näen, että poliisin työssä se onnistuu. Lisäksi olen erittäin kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja koen, että jokapäiväisellä hyvällä perustyöllä poliisissa voi vaikuttaa asioihin, kertoo Ulmala, joka toimi vuoden päivät opiskelijakunnan puheenjohtajana ja valmistuu poliisiksi lokakuussa 2024.
– Puheenjohtajaksi päädyin hakeutumaan, kun kuulin edelliseltä puheenjohtajalta Heikki Talliselta tehtävän mahdollisuuksista. Puheenjohtajana voisi verkostoitua, parantaa asioita koulussa ja vaikuttaa yhteiskunnallisestikin. Ajattelin, että voisin pienellä skaalalla koittaa vaikuttaa koulun sisäisiin asioihin. Kun paikka tuli hakuun, ilmoittauduin ja äänestyksen jälkeen tulin valituksi, Ulmala kertaa.
Poliisin työssä Ulmalaa kiinnostaa oikeastaan kaikki osa-alueet.
– Isossa kuvassa toivon, että voisin vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja parantaa sitä. Koulupoliisityö olisi valtavan tärkeää. Lapsen olisi hyvä tavata poliisi myönteisissä merkeissä, Ulmala sanoo.
Pöllä nyökyttelee ja toteaa, että jo 1980-luvulla liitto alkoi ensimmäisen kerran tosissaan ottaa esille koulupoliisitoiminnan tärkeyttä. Liitto teki esityksiä pysyväksi tavoitteeksi, että jokaisella lapsella tulisi olla kontakti poliisiin varhaisessa vaiheessa. Toiminta lähtikin kehittymään, mutta 1990-luvun alkupuolen juustohöyläleikkaukset edellyttivät ennalta estävän työmuodon supistusta ja monin paikoin sen lopettamista.
Lakossa ilman palkkaa
– Ennen poliisilakkoa vuoden 1976 alusta rikospoliisit erosivat Suomen poliisien liitosta ja muodostivat valtakunnallisen Suomen Rikospoliisien Liiton (SRPL). Lisäksi oli paljon sisäistä kränää muutenkin. Rikospoliisit toimivat suojelutyövoimana lakon aikana, Pöllä muistelee.
Lakko käytiin SPL:n jäsenten voimin 13.2.–1.3.1976, vaikka poliiseja oli kolmessa liitossa: Suomen poliisien liitossa, Suomen Rikospoliisiliitossa ja Poliisikunnan Keskusliitossa.
– Silloin ei ollut mitään avustusjärjestelmää lakossa oleville. Kuvittelepa, millaista tänä päivänä olisi olla lakossa kolme viikkoa ilman tuloja, Pöllä sanoo ja lisää, että liiton sisällä lakko paransi yhteistyötä, ja toimistossa työskenneltiin kuin yhtenä perheenä noin kymmenen hengen voimin.
Lakon jälkeisinä vuosina liitot toivat riitaisia esityksiä työnantajalle, mutta ne eivät johtaneet oikein mihinkään. Työnantaja käytti hyväksi työntekijäpuolen eripuraa.
– Kymmenen vuotta siinä jauhettiin ja mietittiin, miten yhteisiä asioita saisi hoidettua järjestöjen kesken, Pöllä muistelee.
Joukkovoimaa edunvalvontaan
Pöllä kertoo, kuinka vuonna 1981 liiton puheenjohtajaksi tullut Timo Mikkola alkoi kokoamaan porukoita. Vihdoin, yli kymmenen vuoden jälkeen, liitot menivät yhteen vuonna 1995 ja niistä muodostui Suomen Poliisijärjestöjen Liitto. Sitä edeltäneitä viittä vuotta Pöllä kutsuu harjoitteluvaiheeksi, kun Poliisijärjestöjen Liitto perustettiin edistämään yhdistymistä vuonna 1990. Yhdistyessään SPJL:ssä oli yli 11 000 jäsentä.
– Vihdoin asiat alkoivat luistamaan yhdessä ja työnantaja alkoi suhtautua liittoon ja sen esityksiin vakavammin. Lakosta oli aiemmin ollut kuitenkin se hyöty, että työnantaja oli alkanut arvostaa työntekijöitä enemmän, Pöllä kertoo. Yhdistymisen myötä edunvalvonta alkoi löytää uuden, yhteisen suunnan.
Pöllä muistelee vanhaa palkkajärjestelmää ja sitä, kuinka palkkaan pystyi vaikuttamaan lähinnä vain ikääntymällä. Lisät toki muodostivat palkasta noin 30 %. Liitto teki kovasti töitä palkkajärjestelmäuudistuksen eteen ja sitä kehitettiin 1990-luvulta lähtien.
Ulmala kuuntelee Pöllän muisteluita tarkkaavaisena.
– Kuulostaa aika konservatiiviselta. Toisaalta ihan ymmärrettävää, että ikää on arvostettu niin korkealle. Tänä päivänä se ei enää toimi. Omalta palkaltani odotan, että se on kilpailukykyinen. Mielestäni hyvin tehdystä peruspoliisin työstä pitää saada palkka, jolla voi elää kohtuullista elämää, Ulmala sanoo ja lisää, että liitolla on suuri vastuu vääntää palkoista, mutta hän on luottavaisin mielin, että se saa asiat ratkaistua.
Eduskuntavaalikausi on liian lyhyt periodi päättää poliisin rahoituksesta.
Työturvallisuus ja kommunikaatio mietityttävät
Mikä sitten huolettaa tänä päivänä poliisiksi opiskelevaa? Ulmala toteaa, että häntä ja monia kurssilaisia huolettaa, onko työpaikkoja luvassa jokaiselle näillä resursseilla. Ja mihin suuntaan poliisityö ja maailma ovat menossa. Muun muassa maahanmuutto ja jengirikollisuus vaikuttavat poliisin työhön.
– Tulevaisuuden haasteita voivat myös olla esimerkiksi kommunikointi poliisin ja asiakkaan välillä, kun asiakkaita on niin monen kielisiä. Jos poliisi ei saa riittävän hyvää yhteyttä asiakkaaseen, on mahdollista, että syntyy väärinkäsityksiä ja työturvallisuus vaarantuu, Ulmala sanoo.
– Jokainen kansanedustaja pitäisi saada ymmärtämään sisäisen turvallisuuden haasteet. Tilanne voi eskaloitua nopeastikin Ruotsin suuntaan. Emme voi vain osoitella syyllisiä sitten, kun on liian myöhäistä. Toivon, että liitto onnistuisi vaikuttamaan tähän eduskuntavaalien alla, Ulmala toteaa.
Pöllä kertaa, että liiton tavoite on koko ajan ollut tuoda ymmärrystä siihen, että eduskuntavaalikausi on liian lyhyt periodi päättää poliisin rahoituksesta.
– Jos eduskunta päättää, että halutaan esimerkiksi 100 poliisia lisää, eduskunta on jo vaihtunut, kun nämä poliisit ovat kentällä. Kymmenen vuoden toimintasuunnitelma olisi kestävämpi ja puolueet olisi saatava sitoutumaan tähän. Kaikkien poliitikkojen pitäisi sitoutua yhteiseen tavoitteeseen eikä vain irtopisteiden vetämiseen, Pöllä sanoo.
Toimintatavat muuttavat muotoaan
Kun Pöllä aloitti liitossa, sen toiminnassa painottuivat enemmän henkilökohtaiset kontaktit. Esimerkiksi kaikki poliisikoulun kurssilaiset kävivät vierailulla liiton tiloissa Helsingissä. Tänä päivänä niin ei enää toimita, mutta liiton edustaja käy kyllä koululla puhumassa uusille kurssilaisille. Opetusta on paljon myös etänä.
– Se on positiivinen asia, että ei tarvitse olla aina samassa paikassa, Ulmala tuumaa.
Ulmala arvostaa keskusteluyhteyttä pitkään liiton toiminnassa mukana olleeseen Pöllään.
– On hienoa päästä ymmärtämään, mitä kaikkia asioita vuosikymmenten saatossa on tehty. Toivon, että minä voisin omalta osaltani auttaa tulevia opiskelijoita siinä, etteivät he kompastuisi aina samoihin asioihin, Ulmala sanoo.
– Yhteistyö työnantajatahojen ja poliittisten päättäjien kanssa on keskeistä, Pöllä sanoo ja kannustaa Ulmalaa jatkamaan edunvalvontatehtävissä myös opintojen jälkeen.
