Hätäkeskuspäivystäjien työtä tukemassa

Minna Ylinen oli juuri täyttänyt 20 vuotta, kun hän pääsiäisen jälkeen vuonna 1999 meni hoitamaan vajaan vuoden kestävää sijaisuutta äitinsä työpaikalle Rauman ja Uudenkaupungin seudun hätäkeskuksessa. Ylinen sai sijaisuutensa aikana koulutuksen työhön ja päivystysympäristöön opiskelemalla riskinarviota sekä olemalla muun muassa ambulanssihenkilöstön mukana.

Ala oli murroksessa, sillä alueellisista hätäkeskuksista oltiin menossa kohti nykyistä mallia eli poliisin, pelastustoimen, ensihoidon ja sosiaalitoimen yhdistäviä hätäkeskuksia. Samalla kunnallinen toiminta muutettaisiin valtakunnalliseksi. 

Päivystäjän työ pienellä paikkakunnalla oli vielä kaukana uudistuksen tuomasta suunnasta, sillä Ylinen saattoi olla vuorossaan ainoana paikalla.

– Yövuorossa päivystin hätälinjaa yksin. Jos tuli soitto elvytystilanteesta, oli linja varattuna pitkäänkin. Niistä ajoista on menty valtavasti eteenpäin, Ylinen sanoo.

Kahdeksan kuukauden mittaiseksi suunniteltu sijaisuus venyi henkilöstöpulan vuoksi, ja Ylinen jäi päivystäjän tehtäviin Raumalle aina tammikuuhun 2003 saakka. Uusi virasto, Hätäkeskuslaitos oli aloittanut toimintansa vuoden 2001 alusta.

– Hätäkeskustoimintaa säätelevä lakiuudistus mahdollisti sen, että alueellisten hätäkeskusten henkilöstöllä, jolla ei ollut tutkinnolla saatua pätevyyttä, oli mahdollisuus hakea virkaa uudesta virastosta. Kaikki työntekijät minä mukaanlukien kävivät täydennyskoulutukset Pelastusopistolla Kuo­piossa sekä Poliisikoululla Tampereella. Olin jo aiemmin hakenut Pelastusopistolle hätäkeskuspäivystäjäkoulutukseen, mutta koska lukio tuli vedettyä läpi hieman löysin rantein, en sillä todistuksella tullut valituksi.

Järjestelmät ja ura kehittyvät

Pian sen jälkeen, kun Ylinen oli saanut viran Hätäkeskuslaitoksesta, virasto oli siirtymässä Häke4-järjestelmästä ELS-aikaan, ja henkilöstöstä etsittiin vapaaehtoisia syöttämään tietoja uudelle alustalle. Ylisen kollega oli jo aiemmin siirtynyt ELS-kouluttajaksi ja sitä kautta kiinnostus heräsi myös Ylisellä.

– Muistan kuinka vanhemmat kollegani ihmettelivät ääneen, miten kaltaiseni nuori likka oli ajautunut tietojen syötön pariin. Tokaisin heille takaisin, etten ajatellut istua siellä pöydän ääressä lopun ikääni. Silloin tuli soiteltua suuta herkemmin, Ylinen sanoo ja naurahtaa, että Hätäkeskuslaitoksessa on nyt vierähtänyt yli puolet hänen elämästään.

Kun ELS-kouluttajan paikka tuli avoimeksi vuoden 2006 lopulla, Ylinen haki paikkaa ja tuli valituksi. Uudet tuulet puhalsivat jälleen vuonna 2014, kun Ylisestä tuli viraston Virve-pääkäyttäjä. Vuonna 2018 virasto aloitti siirtymisen Erica-maailmaan.

Virve-pääkäyttäjänä Ylinen vastaa Hätäkeskuslaitoksessa asioista, jotka liittyvät viranomaisverkkoon, oli asiat sitten teknisiä tai operatiivisia. Työhön sisältyy kouluttamista viraston sisällä sekä yhteistyötä ja palavereita sovellus- ja laitetoimittajien kanssa. Hän on myös Hätäkeskuslaitoksen Virve 2.0 projektivastaava.

– Uusi viranomaisverkko tuo tullessaan muun muassa sen, että tietoa pystytään liikuttamaan jatkossa reaaliajassa. Nykyinen verkko ei tätä vielä mahdollista. Samalla tekniikka muuttuu täysin. Uuden verkon olisi tarkoitus olla toiminnassa vuoteen 2030 mennessä, mutta aika näyttää, onnistutaanko siinä.

Ylisen aamut alkavat kahlaamalla sähköpostiin tulleet viestit sekä parilla palaverilla, jotka yleensä määrittävät tulevan työpäivän suunnan. Kokouksia on työssä paljon.

– Erica-aluepääkäyttäjät toimivat kontakteinamme alueilta hallintoon. Kesän alussa kävin itse päivystyssalissa paikan päällä katsomassa, miten päivystäjät käyttävät Virveä. En ole itse päivystänyt salissa enää päivystysurani jälkeen. Antaa ammattilaisten hoitaa työnsä.

Tuntosarvet pystyssä

Vuosien saatossa Ylinen ajautui häiriöhallinnan pariin ja johtaa nykyään tarvittaessa  häiriön selvittämistä.

– Meidän tehtävänämme on hoitaa häiriön selvittämistä yhdessä palvelu- ja laitetoimittajien kanssa samalla, kun Hätäkeskuslaitoksen johtokeskus johtaa operatiivista puolta häiriötilanteessa. Häiriö- tai vikatilanteessa ongelma pyritään ratkaisemaan tai löytämään kiertotie, jotta päivystyshenkilöstö voi jatkaa työtään mahdollisimman normaalisti.

– Yleensä vuoromestarit ottavat meihin yhteyttä, jos he havaitsevat jotain outoa, mutta toisinaan myös päivystäjiltä tulee suoraan yhteydenottoja. Yhdenkin kerran päivystäjä otti minuun yhteyttä, ja aloimme selvittää yhdessä, mistä oli kyse. Päivystäjä laittoi perästä päin kiitoksen, että oli saanut kysyä asiasta suoraan ja oli saanut apua. Parasta työssäni onkin se, jos voin auttaa päivystyshenkilöstöä heti.

Heinäkuussa media uutisoi laajasta tietoliikennehäiriöstä, joka pysäytti osin lentoliikennettäkin. Tällaiset uutiset kiinnittävät myös Ylisen huomion.

– Olemme tiimissäni jatkuvasti herkillä, jos jotain poikkeavaa alkaa tapahtua. Ja vaikka olisin vapailla, huomaan miettiväni vastaavia uutisia lukiessani, mahtaako vika vaikuttaa myös meidän organisaatioomme.

Ylinen sanoo, että hän pyrkii työssään aina ajattelemaan päivystäjää, jotta päivystäjillä on kyky tehdä työtään.

– Ymmärrän, että autettava on etusijalla, mutta jos päivystäjällä ei ole työvälineitä tai ne eivät toimi, myös autettava on heikoilla. Se johtolanka on työni moottori ja motivoi minua.

Yksin ei pärjää

Keväällä Hätäkeskuslaitos palkitsi ammattilaisiaan. PRO112-tunnustus luovutettiin Minna Yliselle ansiokkaasta työstä hätäkeskustoiminnan ja hätänumeron hyväksi. Ylinen on otettu saamastaan tunnustuksesta, mutta painottaa, ettei hänenkään työtään voisi tehdä yksin – tiimi on tärkeä. 

Mieleen nousee yksi erityinen case. Ylinen oli mukana selvittämässä isoa vikatilannetta, joka vaati tiimin jäseniltä venymistä ja pitkiä päiviä vähillä yöunilla. Perjantaina, kun vika oli saatu viimein korjattua ja viimeinen statuspalaveri oli ohi, jäi Hätäkeskuslaitoksen oma porukka keskenään linjoille.

– Edellinen työpäivä oli kestänyt 23 tuntia ja takana oli 1,5 tuntia unta. Olimme rättiväsyneitä kaikki. Silloinen hätäkeskustietojärjestelmän pääkäyttäjä kiteytti tunnelman täydellisesti: Tämä oli ihan kauhea viikko, mutta samalla myös hieno, sillä se osoitti, miten porukka tekee yhteistyötä ja millainen tiimi meillä on!

– Muistan edelleen henkisen väsymyksen ja kuinka kauan siitä toipuminen vei. Vikatilanteen selvittäminen oli tosi iso puristus koko sakilta, mutta kaikki tekivät valtavasti duunia, jotta homma saatiin puikkoihin. Yksin ei kukaan meistä pärjää, vaan tarvitaan kaveri. Joko työn hoitamiseen tai jos on jotain sydämen päällä. Se, että voidaan rehellisesti ja avoimesti puhua asioista, on mielettömän tärkeää tässä työssä.