Meditaatiota kaksipyöräisellä

Kaksipyöräiset ovat kiinnostaneet Jukka Saarelaista aina. Ala-asteikäisenä hän alkoi ajaa motocrossia ja viihtyi sen parissa lukion alkupuoliskolle asti. Sitten harrastus alkoi muodostua turhan kalliiksi ja muutenkin hänen kiinnostuksensa lajiin alkoi lopahtaa. Moottoripyöräilyn oli aika jäädä taakse, toistaiseksi. 

Kun Saarelainen piti työelämästä välivuotta perheensä kanssa Norjassa vuonna 2002, hän tutustui pyöräilyyn uudesta ulottuvuudesta. Norjassa monilla oli tapana pyöräillä vuorilta alas, mikä oli sitä todellista alamäkipyöräilyä. 

– Minäkin päätin kokeilla lajia ja ostin ensimmäisen täysijousitetun maastopyöräni. Jäin lajiin koukkuun saman tien, Saarelainen muistelee. 

Suomeen palatessaan Saarelainen halusi jatkaa lajin parissa. Vuonna 2003 alamäkipyöräily oli vielä kuitenkin melko marginaalilaji. Vuosien kuluessa harrastusmahdollisuuksia tuli vähitellen lisää eri hiihtokeskuksiin. Saarelainen kävi usein Laajavuoressa, ja myös Messilä, Sappee sekä Tahko tulivat tutuiksi. 2010-luvun alussa harrastajia alkoi jo olla enemmän ja laji oli levinnyt Lappiinkin. 

– Vaihdoin alamäki- eli DH-pyöräni enduropyörään vuonna 2013, koska se oli huomattavasti monipuolisempi. DH-pyörä on suunniteltu vain alamäkiajoon. Se on matala, pitkä ja siinä on joustoa reilut 200 mm. Nykyiset enduropyörät ovat kymmenen vuoden takaisia DH-pyöriä parempia, ja vaikka niissä on hieman vähemmän joustoa, niillä ajaa myös Suomen DH-ratoja kivasti.

Välttämättömät varusteet

Alamäissä nopeus nousee noin 40 kilometriin tunnissa. Vauhdikas laji vaatii myös varusteet, jotka suojaavat mahdollisissa kaatumisissa – niitä kuitenkin tulee jokaiselle jossakin vaiheessa. 

– Full face -kypärä, polvisuojat, kyynärsuojat, rinta-ja selkä­panssarit ovat suositeltavia. Kypärä on motocross-mallinen ja se suojaa myös kasvot. Nykytrendi vain tuppaa olemaan, että käytetään mahdollisimman vähän suojia, mutta minä käytän kyllä kaikkia ajokenkineen ja käsineineen, Saarelainen tuumaa. 

Lajiin pääsee kiinni noin 4 000 eurolla. 

– Sillä saa jo turvallisen pyörän. Varustepaketti kypärineen maksaa alle tonnin. Kun vauhti kasvaa, se edellyttää pyörältäkin parempaa kestävyyttä. Pyörän hinnalla ei oikeas­taan ole ylärajaa. 

Lajia kokeillakseen ei kuitenkaan ole pakko ostaa mitään itse. Kaikkia varusteita voi myös vuokrata. 

– Itsekin vuokraan DH-pyörän välillä, sillä se on omiaan alamäkiin.

Nykyään alamäkipyöräilyä voi harrastaa lähestulkoon kaikissa hiihtokeskuksissa. Keskukset ovat keksineet hyvän aktiviteetin myös lumettomalle kaudelle. Monissa keskuksissa on kuitenkin vain muutama kunnostettu reitti, mutta useita ”luonnollisempia polkuja”. Reitit on värikoodattu samaan tapaan kuin laskettelurinteet talvisin. 

– Bikeparkeissa on nykyään runsaasti helpompiakin reittejä, niissä pystyy aloittelijakin ajamaan ja nauttimaan, Saarelainen toteaa. 

Ja kun lähtee Suomen rajojen ulkopuolelle, mahdollisuuksia tulee paljon lisää – ja samalla myös vauhtia. 

Laji vie maailmalle

Saarelainen on käynyt useita kertoja laskemassa Alpeilla. Viimeksi vuonna 2022 hän kävi kokeilemassa siellä maailmancup-rataakin. 

– Se oli varsin jyrkkä ja vaativa rata eli treili, kuten lajin harrastajat sanovat. 

Norjan Alpeilla ja Teneriffalla Saarelainen on käynyt laskemassa samanhenkisen porukan kanssa. Muutaman päivän reissulla ehtii nauttia useasti pitkistä, luonnonmukaisista reiteistä.

Kotiseudullaan Jyväskylässä Saarelainen käy laskemassa pari kertaa viikossa Laajavuoren bikeparkissa. Kerralla siihen menee tunnista kahteen. Radat ovat Saarelaiselle jo niin tuttuja, että tuo aika on ihan sopiva. 

Sen lisäksi hän käy ajamassa alamäkipainoitteisia lenkki­ajoja noin 4–8 hengen porukalla Jyväskylässä ja lähikunnissa joka viikko. Iltalenkit kestävät yleensä parisen tuntia, viikonloppuisin voi mennä koko päiväkin. Maastossa päivän lenkin aikana hän etenee neljästä kuuteenkymmeneen kilometriin maastosta riippuen. Laji on raskas, mutta antoisa. 

– Saan aina hyvän mielen, kun olen käynyt rehkimässä. Unohdan pyöräillessä kaiken muun, kun seuraan polkuja, eteen tulevia kiviä ja juurakoita. Se on sukellus omaan kuplaani ja tietynlaista meditaatiota. Lisäksi samanhenkinen porukka vetää puoleensa – vesisade ei estä menoa, kun kaverit kysyvät mukaan. Luonnossa liikkuminen palauttaa aina. 

Saarelainen on huomannut vuosien saatossa lajin suosion kasvun. Monet maantiepyöräilijätkin ovat siirtyneet metsiin, niissä ei autoilijoita ole. 

Loukkaantumisiakin voi tulla

Loukkaantumisiltakaan lajissa ei välttämättä säästy. Saarelainen on loukannut itseään useita kertoja. 

– Kerran polvi vääntyi pahasti, kun laskin Laajiksessa tuttua rataa tutussa paikassa, ja yritin vähän liikaa. En ehtinytkään kääntää ja pyörä meni toiselle puolelle puuta ja minä toiselle. Vieraissa paikoissa sitä osaa ottaa varovaisemmin, tutuissa ei niinkään.

Saarelaisen kausi päättyi viime vuonna jo heinäkuussa, kun hän kaatui pyörällä ja akillesjänne katkesi. 

– Elokuu olisi ollut lomaa, ja ajoreissut oli valmiiksi suunniteltu, mutta ne peruuntuivat. Olen kuntouttanut vammaa talven ajan ja nilkka vaikuttaa nyt hyvältä. Tänä vuonna on tarkoitus ajella kotimaassa, loppukesästä Ylläksellä ja Levillä.

Alamäkipyöräilyssä kilpaillaan niin SM- kuin MM-tasollakin. Saarelainen osallistui satunnaisesti SM- ja DH Cupin kilpailuihin vuoteen 2013 saakka, ja oli yleisessä sarjassa muutaman kerran 10 parhaan joukossa. Master-sarjoissa eli ikämiehissä hän oli parhaillaan kolmen parhaan joukossa. 

– Yleisessä sarjassa voi olla yli 100 laskijaa, kun taas Master-sarjassa joitakin kymmeniä, Saarelainen pehmittää menestystään.

Lajissa siis yksinkertaisesti kilpaillaan siitä, kuka laskee radan nopeimmin. Rataan saa tutustua ja siellä voi harjoitella etukäteen. Suomessa ajetaan yleensä kaksi ajoa mäkeä alas, maailmancupissa yksi ajo, ja radat ovat niissä pidempiä. Suomessa yhteen laskuun menee alle minuutti, Alpeilla jopa neljä minuuttia. 

– Laji sopii rämäpäille, mutta yhtä hyvin se sopii harkitsevillekin. Jos on liikaa intoa ja vauhtia eikä osaamista, loukkaantuu heti. Laji sopii jokaiselle, joka tykkää tekemisestä maastossa. Ratoja on monen tasoisia. Suosittelen kokeilemaan, mutta varo, voit jäädä koukkuun, Saarelainen naurahtaa. 

Intohimona ompelukone, neula ja lanka – ja autot