Vanhempi rikoskonstaapeli Heli Tyrkkö: Reflektiotaidot helpottavat poliisityössä
Poliisi kohtaa työssään erilaisia tilanteita, joissa omat ennakkokäsitykset, ajatukset ja tunteet saattavat ohjata virkamiehen toimintaa eli aiheuttaa niin sanottuja vinoumia. Niistä eroon pääsemiseksi auttavat itsereflektiotaidot.
Teksti ja kuvat: Katja Almgren
Huomaamatta teemme arjessa valintoja, joiden ajattelemme olevan järkeviä ja perusteltuja. Todellisuudessa käyttäytymistämme ohjaavat ennakkokäsityksemme, ajatukset, oma etu, pelot, häpeä, syyllisyys ja monet muut tunteet.
– Niiden huomaaminen ja tunnistaminen ei vain ole kovin yksinkertaista, sillä niiden käsittely on usein itselle vaikeaa, sanoo Hämeen poliisilaitoksella työskentelevä vanhempi rikoskonstaapeli Heli Tyrkkö, joka on juuri valmistunut Tampereen yliopistosta kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutiksi.
– Aivojen toiminnalle on ominaista, että päätöksentekoprosessit ovat herkästi vinoutuvia. Usein ajattelumme vahvistaa sitä, mikä meille tulee helpoiten mieleen, mikä tuntuu tutuimmalta tai esimerkiksi herättää meissä eniten tunteita. Lisäksi päätöksentekoomme vaikuttavat merkittävästi henkilökohtaiset tekijät kuten sen hetkinen mielialamme, aiemmat kokemuksemme ja ennakkoluulomme, kertoo oikeuspsykologi Marianne Mäenpää Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten oikeuspsykiatrian yksiköstä.
Siksi tapaukseen ja sen hoitamiseen liittyvät tiedot vaikuttavat päätöksenteossa merkittävästi näitä tekijöitä vähemmän. Samat lainalaisuudet pätevät Mäenpään mukaan niin alan kokeneimmalla konkarilla kuin vasta työssään aloittaneella.
Päätöksenteon vaikuttimien tunnistamista auttavat Tyrkön mielestä itsereflektiotaidot. Reflektiolla tarkoitetaan kykyä käsitellä palautetta, ottaa oppimaansa osaksi toimintaansa, huomata omia tunteita ja ajatuksia.
– Reflektiotaidot voivat kehittyä ympäristössä, jossa on avoin ja salliva keskustelukulttuuri. Reflektioon liittyy omien vaikeiden tunteiden tunnistaminen, mitä monesti mieluummin välttelee kuin niistä puhuu, Tyrkkö jatkaa.
Reflektiotaidot kiinnostivat Tyrkköä siinä määrin, että hän teki aiheesta opintojensa lopputyön peilaten sitä poliisityöhön.
Yksinpärjäämisen kulttuuri painolastina
Tyrkkö haluaisi ravistella poliisikulttuurista jatkuvan pärjäämisen vaatimuksen ja omista tunteista vaikenemisen. Niiden tilalle hän toisi avoimuutta sekä tunteiden ja ajatusten käsittelyn hyväksymistä reflektiotaitoina. Hän viitaa teokseen Poliisityön psykologia:
”Puheeseen omasta haavoittuvuudesta ei ole poliisissa totuttu. Taustalla vaikuttavat poliisiorganisaation maskuliinisten arvojen lisäksi suomalaiset kulttuuriset ihanteet sisukkuudesta, kotikasvatuksessa korostettu itsenäinen pärjääminen ja vaikeudet omien tunteiden käsittelemisessä.”
Tyrkkö myöntää, että hakeutui poliisikoulutukseen itsekin osin juuri siksi, että omassa kotikasvatuksessa arvostettiin näitä perisuomalaisia ihanteita, jotka istuivat poliisikulttuuriin.
Älä rutise, tee itse, ole reipas ovat kieltämättä mantroja, joita suomalaisessa kulttuurissa on viljelty kautta aikain. Kuitenkin vastikään tehdyssä kyselyssä yksilökeskeinen ja yksinpärjäämiseen ohjaava kulttuuri sekä ympäröivä yhteiskunta nousivat merkittäviksi nuorison pahoinvointiin vaikuttaviksi syiksi.1
– Sittemmin olen huomannut, että näiden ihanteiden mukaan eläessäni tulen laiminlyöneeksi ison osan tunteistani, mikä alkaa lopulta kuormittaa, Tyrkkö sanoo.
Tyrkkö haki poliisiksi suoraan lukiosta, mutta päätyi sittenkin opiskelemaan sosionomiksi. Valmistuttuaan hän työskenteli lastensuojelulaitoksissa, joissa hän kohtasi poliiseja työssään. Siitä syttyi kipinä hakea poliisikouluun uudelleen.
Moniammatillisuus on palvellut lähisuhdeväkivaltaa tutkivaa Tyrkköä uralla, jonka aikana hän on tehnyt huumerikostutkintaa, väkivaltarikostutkintaa, lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkintaa sekä ollut mukana koulupoliisitoiminnassa ja ankkuritiimissä.
Musta huumori voi tappaa avoimuuden
Tampereen yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrian yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä poliisilaitosten lapsirikostutkijoiden kanssa. Kun Mäenpään aloitti työt yksikössä seitsemän vuotta sitten, hän huomasi nopeasti, kuinka poliisikulttuuri on monella tapaa kova ja vaativa poliiseja kohtaan.
– Olen nähnyt poliisikulttuureita, joissa yhä elää tietynlainen selviämisen mentaliteetti. Poliisin täytyy sietää juttuja kuin juttuja oman jaksamisensa ja sietokykynsä äärirajoilla. Selviytymiseen voidaan ymmärrettävästi käyttää mustaa huumoria. Huumorin käyttö voi olla työympäristössä sosiaalisesti hyväksytympää kuin kuormituksesta tai haastavista työtehtävistä puhuminen, Mäenpää sanoo.
Tyrkkö pitää mustaa huumoria yhtenä välttelyn pahimmista muodoista, vaikka yleinen käsitys poliisissa monesti on, että se on yksi jaksamiskeinoista.
– Lytätään ja lyödään läskiksi. Mustan huumorin varjossa ei ole mahdollisuutta avoimeen keskusteluun, vaikka joku haluaisikin ruotia tuntemuksiaan toisten kanssa, Tyrkkö sanoo ja jatkaa, että 20 vuoden työuran jälkeen se alkaa jo aika lailla uuvuttaa, vaikka hän huomaa itsekin kehittyneensä mustan huumorin ja toisille kuittailun saralla aika taitavaksi.
Musta huumori ylläpitää Tyrkön mielestä tietynlaista varautumista siihen, että on aina oltava valmiina kuittaamaan vähintään yhtä nasevasti takaisin.
– Todellisuudessa mustan huumorin taakse kätkeytyy tunteita ja ajatuksia, joita ei ole työyhteisön sosiaalisen normiston mukaan hyväksyttävää sanoa ääneen. Tunteisiin liittyy tosi vahva stigma. Ensimmäinen askel olisi, että ylipäätään hyväksytään, että myös poliiseilla on tunteita työtehtävillä ja niistä on jopa suotavaa puhua, Tyrkkö sanoo.
Kun riittävän pitkään välttelee vaikeita tunteita, se alkaa väistämättä ahdistaa ja vaikuttaa psyykkiseen työkykyyn. Mäenpää pohtiikin, että kulttuuri, jossa tunteet eivät ole hyväksyttyjä, voi olla hyvin haitallinen. Jos tunteita ei pääse käsittelemään, vaan ne sivuutetaan toistuvasti, voi se Mäenpään mukaan alkaa heijastua ihmisen somaattiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä eri ihmissuhteisiin.
Työnohjauksesta apua reflektointiin
Tyrkkö muistuttaa, että vaikka poliisityö vaatiikin tiettyä kovuutta, ei tunteita ole pakko unohtaa tai sulkea pois.
– Jotta poliisi pysyy haastavissa tilanteissa toimintakykyisenä, on tietyn suojautumisen oltava päällä. Vaikeassa tilanteessa poliisi voi tiedostaa omat tuntemuksensa, mutta siirtää ne hetkeksi ”hyllylle”, josta hän voi keikan tai kuulustelun jälkeen katsoa, mitä tunteita ja ajatuksia tilanteessa heräsi ja mistä ne kumpusivat.
– Monesti omien tuntemusten takana on henkilökohtaisia ja varhaisiakin pelkokokemuksia, jotka saattavat aktivoitua yllättävissä tilanteissa. Ei siis voi sanoa, että tietyntyyppiset tilanteet ovat jokaiselle samalla tavalla epämiellyttäviä, Tyrkkö jatkaa.
Jos omia inhimillisiä ennakkokäsityksiä ei tunnisteta tai ne kielletään, ne alkavat Tyrkön mukaan ohjata käyttäytymistä ja tulkintaa tilanteesta.
– Ne saattavat jopa arvottaa eri tehtäviä, ”mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä”. Ihanteellista olisi, että työyhteisössä voidaan avoimesti puhua ja yhdessä reflektoida, mitä vaikuttimia kukin huomaa tilanteen tulkinnan tai päätöksenteon taustalla. Ilman, että siitä ärsyynnytään tai joudutaan naurunalaiseksi, Tyrkkö sanoo.
Työnohjauksessa työntekijät pysähtyvät ulkopuolisen ammattilaisen ohjauksessa reflektoimaan omaa työtään; pohtimaan omaa toimintaansa, sen lähtökohtia, tavoitteita ja seurauksia.2 Työnohjauksessa vaikeitakin tunteita voidaan käsitellä ja sanallistaa.3
– Poliisiksi valmistumiseni jälkeen hämmästelin sitä, ettei poliisissa järjestetä säännöllistä työnohjausta. Sosiaalipuolella olimme käyneet säännöllisesti läpi työyhteisön dynamiikkaa ja sitä, miten havainnoida erilaisia työssä vastaan tulevia tilanteita. Poliisipappi taisi olla silloin ainoa, joka hoiti laitoksilla henkistä hyvinvointia. Vähitellen post-traumatyö alkoi kehittyä erityisen järkyttäviin tilanteisiin, Tyrkkö kertoo.
Tyrkkö on huomannut, että työnohjaustilanne voi tuntua poliisista jopa ahdistavalta, kun odotusarvona on tunteista puhuminen.
– Työnohjaus on toki paljon muutakin. Vastaavia tilanteita saatetaan vältellä ja hallinnon ulkopuolista ohjaajaa testata siitä, kuinka paljon hän kestää. Kun oikein murjaistaan mustahuumorivitsi ja huomataan, ettei työnohjaaja suhtaudu siihen samalla tavalla, todetaan, ettei hän taidakaan kestää poliisityön nurjaa puolta ja työnohjaus todetaan tarpeettomaksi, Tyrkkö sanoo.
Reflektointi on Tyrkön mielestä avain työhyvinvoinnin lisäksi laadukkaaseen poliisityöhön. Kärjistettynä poliisin omat tunteet ja mahdolliset ennakkoluulot voisivat ajaa rikostutkintaa väärille raiteille.
Aivojen uudet asetukset
Kun Tyrkkö työskenteli lapsirikostutkinnan tiiminvetäjänä ja yhteistyö Taysin lasten oikeuspsykiatrian yksikön kanssa alkoi, hän kiinnostui yhä enemmän oman tekemisen reflektoinnista.
Tyrkkö koki, että ne opit, jotka hän oli saanut kuulustelusta aikoinaan poliisiksi opiskellessaan, eivät vastanneetkaan lasten haastattelujen osalta haastattelukoulutuksesta saatuja oppeja. Erityisesti painotettiin hypoteesityöskentelyä.
Lasten haastattelussa tulee Tyrkön mukaan kiinnittää erityistä huomiota kuulustelijan omaan toimintaan ja siihen, miten hän olemuksellaan tai kysymyksillään voi vaikuttaa lapseen.
– Se ei ole ihan helppoa. Joissain tutkintatilanteissa on perusteltua, että poliisi pyytää lasten oikeuspsykiatrian yksiköltä luotettavuusarvion myös omasta videokuulustelusta, Tyrkkö sanoo.
– Omasta kuulustelustani tehdyt ensimmäiset luotettavuusarviot tuntuivat karulta luettavalta, kun siellä oli niin suoraan osoitettu kohdat, joissa olen esittänyt johdattelevia kysymyksiä tai josta oma ennakkokäsitykseni on paistanut läpi. Huomiot olivat perusteltuja, mutta tuntuivat pahalta ja saivat aikaan häpeän tunnetta, jolloin oli helpompi ajatella, että eihän nämä psykologit tiedä poliisityöstä mitään, ja ovatko tällaiset arviot ylipäätään tarpeellisia, Tyrkkö jatkaa.
Tunnistamalla omia ennakkokäsityksiä (psykologit eivät tiedä poliisityöstä) ja tunteita (häpeä) sekä reflektoimalla arviosta saamaansa uutta tietoa toimintatapoihin. Tyrkkö alkoi oppia käyttäytymisensä vaikutuksesta työnsä lopputulokseen tai asiakaskokemukseen. Aivoihin piti ikään kuin laittaa uudet asetukset.
– Reflektoinnin ydinsanoma onkin oppia tunnistamaan ja ymmärtämään, että omat tunteet ja ajatukset ovat kyllä olemassa, mutta ne eivät saisi vaikuttaa siihen, mitä tehtäviä hoidetaan ja mitä jätetään hoitamatta. Moni poliisi ehkä näin ajatteleekin, mutta mielestäni monelta jää huomaamatta, että omia tunteita ja ajatuksia ylipäänsä on tehtävään liittyen tai niiden merkitystä vähätellään, Tyrkkö sanoo.
Viitteet:
1 Aina on joku jolle puhua -mielenterveyskampanjan kysely (2023), Marmori
2 Poliisityön psykologia, Kaunistom Hyyti, koskelainen, Nieminen, 2021
3 Heli Tyrkkö: Reflektio poliisin työnohjauksen menetelmänä
Hypoteesityöskentely reflektion työkaluna
Oikeuspsykologi Marianne Mäenpää Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten oikeuspsykiatrian yksiköstä kertoo, että hypoteesityöskentely on keskeisimpiä työkaluja neutraalimman päätöksenteon tueksi.
Hypoteesityöskentely on Mäenpään mukaan menetelmä, jossa tapahtumien kululle tai eri havainnoille etsitään tietoisesti erilaisia vaihtoehtoja. Usein kirjataan ylös ensimmäinen ajatus, mistä asiassa voi olla kyse, minkä jälkeen lähdetään pohtimaan laajasti vaihtoehtoisia selityksiä.
– Hypoteesien muodostamisen tarkoitus on auttaa meitä näkemään erilaisia vaihtoehtoja ilman, että jumiudumme yhteen selitykseen liikaa tai kadotamme kyvyn huomata ensimmäisestä käsityksestämme poikkeavaa tietoa. Muuten on riski, että haemme ainoastaan yhtä selitystä tukevaa tai poissulkevaa tietoa, Mäenpää sanoo.
Mäenpää muistuttaa, että eri hypoteeseja tulisi testata tutkintaprosessin varrella esimerkiksi erilaisilla tutkinnallisilla keinoilla. Erityisen tärkeää on huomata, mitä tietoa tarvittaisiin lisää, jotta eri vaihtoehtoja voidaan aidosti poissulkea ja toisaalta havaita, mistä eri lähteistä tietoa on mahdollista kerätä.
Hämeen poliisilaitoksella työskentelevä vanhempi rikoskonstaapeli sekä vastikään psykoterapeutiksi valmistunut Heli Tyrkkö tuo esiin, että hypoteesityöskentelyn periaatteista hyötyvät niin tutkijat kuin kenttäpartiotkin, eikä sen omaksuminen vie tehtävällä enempää aikaa. Hän antaa yksinkertaistetun esimerkin.
– Jos partio näkee ostoskeskuksessa makaavan henkilön, saattaa ensimmäisenä tulla mieleen, että kyse on päihtyneestä, joka heräilee siitä kyllä. Entä jos kyseessä onkin sairauskohtaus tai jos henkilö on karannut hoitolaitoksesta, eikä ole tässä maailmassa? Partio käy vaihtoehtoja läpi mielessään ja huomaa itsestään, että ensimmäinen ajatus meinasi lähteä ohjaamaan toimintaa sulkien muut vaihtoehdot mielestä. Samalla tavalla tutkinnassa joku tietty tutkintalinja voi ottaa vallan ja heikommat hypoteesit jäävät kunnolla tarkastamatta.
Hypoteesityöskentelyä heikentävinä tekijöinä Mäenpää mainitsee muun muassa aikapaineen, käsillä olevan tapauksen samankaltaisuuden aiempien tapausten kanssa sekä epärelevantin tiedon.
– Keskeistä on toisaalta se, onko työkulttuurissa suotavaa reflektoida erilaisia vaihtoehtoisia selityksiä ja onko eriäviä mielipiteitä mahdollista tuoda esiin, Mäenpää sanoo.
Hypoteesityöskentely on käytössä lapsirikostutkinnassa, jossa menetelmää on opetettu tutkijoille lisäkoulutuksella. Menetelmä tulee kuitenkin tutuksi nyt myös kaikille tuleville poliiseille, sillä se on otettu mukaan perustutkintoon sisältyvälle, kuulusteluun keskittyvällä opintojaksolla Poliisiammattikorkeakoulussa.
– Kun työskentely on tuttu jo uran alusta, se automatisoituu ja parhaimmillaan laajenee päätöksenteon tilanteisiin, joita poliisityössä tulee esiin, Mäenpää sanoo.
