Lakkopäällikkö Juho Gustafsson SPJL:n järjestöasiamieheksi
Valtiosektorilla ollaan parhaillaan vaikeassa tilanteessa: valtiotyönantaja on katkaissut sopimusneuvottelut ainokaisen, luokattoman huonon tarjouksensa jälkeen. Tässä vaiheessa henkilöstöjärjestöjen ainut mahdollisuus on valmistella työtaistelutoimia. Haastavassa tilanteessa saimme SPJL:n toimistoon vahvistusta, kun liiton 1. varapuheenjohtaja Juho Gustafsson aloitti 24.3. järjestöasiamiehen pestissä. Tehtävä jatkuu kesäkuun loppuun.
Juho on toki SPJL:n jäsenille ennestään tuttu, sillä hän on paitsi liiton 1. varapuheenjohtaja, myös hallituksen jäsen ja Keskusrikospoliisin Henkilökunta ry:n puheenjohtaja. Juho tuo liiton toimistossa juuri nyt tarvittavaa lisävoimaa myös siksi, että hän on SPJL:n lakkopäällikkö; järjestöpäällikkö Mika Nygårdhan on koko JUKOn valtiosektorin lakkopäällikkö.
”Onhan tämä valtiosektorin tilanne haastava, mutta juuri siksi motivaationi tähän uuteen tehtävään on todella korkealla. On hienoa päästä tekemään töitä SPJL:n osaavan ja ammattitaitoisen toimiston kanssa. Paiskimme hommia kaikkien SPJL:n jäsenten ja koko valtion henkilöstön puolesta”, Juho sanoo.