Rinne: Valtion säästötavoitteet vuodelle 2027 tulevat heijastumaan valtion palvelutarjontaan
”Leikkaukset ja yt-neuvottelut pakottavat supistamaan toimintaa, vaikka Supon toimintakenttä samaan aikaan laajenee. Jos viranomaiselle lisätään tehtäviä, pitäisi lisätä resursointia”, puheenjohtaja Jonne Rinne toteaa Apu-lehdelle antamassaan haastattelussa.
Apu-lehden toimittaja Ninni Sandelius on tehnyt jo verkossa julkaistun artikkelin valtion säästötoimien vaikutuksista. Maksumuurin takan olevan jutun otsikko on ”Tuhannet työpaikat vaarassa valtiolla, myös supo säästää yhä: ”Otamme hallittuja riskejä siinä, mitä teemme ja jätämme tekemättä”. Artikkeliin on haastateltu muun muassa Jonne Rinnettä sekä hallinnon ja kehittämisen osastopäällikkö Teemu Lehteä Suposta.
Teemu Lehti antaa Apu-lehden jutussa melkoisen synkän, mutta realistisen kommentin: ”Löysimme työntekijäosapuolen kanssa ensi vuoden säästöpaineiden osalta ratkaisun, ja vältyimme irtisanomisilta. Taloustilanne tulee silti jatkumaan tiukkana. Emme voi taata, etteikö uusia yt-neuvotteluja tulisi lähivuosina.”
Supon jukolaista henkilöstöä artikkelissa edustanut Jonne Rinne puolestaan kysyy, ovatko Supon säästöt se, joka valtiontalouden tasoittaa. ”Onko säästöjen aika ja kohde oikea tällaisena maailman aikana, kun Euroopassa käydään sotaa?”
Hän muistuttaa myös poliisihallinota pitkään haitanneesta ongelmasta eli siitä, että rahoitus ei ole pitkäjänteistä. ”Tuskana on, että turvallisuusviranomaisten budjetti joudutaan suunnittelemaan aina vain vuodeksi kerrallaan. Koska me virastoissa tiedämme, miten kulut kehittyvät, taloutta voitaisiin kyllä suunnitella pitemmälle aikavälille. Se vähentäisi säästöpaineita ja silloin myös säästöihin olisi helpompaa sitoutua.”
Koko artikkeli löytyy täältä (maksumuuri): https://www.apu.fi/artikkelit/tuhannet-tyopaikat-vaarassa-valtiolla-myos-supo-saastaa-yha