Rinne: ostovoiman parantaminen on tärkein tavoite

Valtion virka- ja työehtosopimuskausi päättyy 28.2.2025. Neuvottelut uudesta sopimuksesta alkavat tammikuussa. Mikä on tilanne? JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja ja ves-neuvottelija Jonne Rinne kertoo Valtikan haastattelussa neuvottelujen haasteista ja siitä, mihin pitää varautua.

Keskeinen tavoite on, että valtion henkilöstön, siis myös kaikkien SPJL:n jäsenten, ostovoima paranee. Vaikka palkankorotuksia on edellisillä kierroksilla tullut ja palvelussuhteen ehtoihin on saatu parannuksia, mutta korkeat korot ja inflaatio ovat kurittaneet jäsenten kukkaroita. Siksi ostovoimaa parantava ratkaisu on ensisijainen neuvottelutavoite. 

”Myös työnantaja tuo pöytään omia tavoitteitaan, jotka ovat henkilöstön näkökulmasta heikennyksiä työsuhteen ehtoihin. Virka- ja työsuhteen ehdot ovat kuitenkin keskeinen kilpailutekijä: palvelussuhteen ehtoja on kehitettävä ja modernisoitava kurjistamisen sijaan”, Rinne muistuttaa.

”Mitä tiiviimpänä ja yhtenäisempänä joukkona seisomme neuvottelijoiden ja valitsemiemme tavoitteiden takana, sitä paremmat edellytykset meillä on menestyä tälläkin neuvottelukierroksella. Kaikkeen pitää kuitenkin varautua, sillä neuvottelukierros tulee olemaan vaikea. JUKOn keskuslakkotoimikunta tekee työtä järjestövalmiuden ylläpitämiseksi ja tarvittaessa sen kohottamiseksi. Työtaistelutoimet eivät missään nimessä ole itsetarkoitus, mutta ne kuuluvat työkalupakkiin ja niihin on oltava valmius. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että jukolaiset seuraavat aktiivisesti sekä JUKOn että oman liittonsa viestintäkanavia. Kerromme neuvotteluista aina sen, mikä neuvotteluja tai tavoitteita vaarantamatta on mahdollista”; Rinne toteaa.

Lue Rinteen koko haastattelu täältä:

https://valtikkatiedote.fi/jonne-rinne-ostovoiman-parantaminen-on-tarkein-neuvottelutavoite

Muistathan myös sopimustoimintaa avaavan videomme: https://www.youtube.com/watch?v=1iotvcKwjZk